Lukki

LUKKI

Luihu, laiha, pitkäjalkainen kaveri joka tuntuu uhkuvan epäluotettavuutta. Rottamainen suoraan sanottuna. Likaisenharmaa sävyiltään, väriskaala menee vaaleammasta tummempaan. Vähän raitoja löytyy takamuksesta, mutta varsinaiseksi tabbyksi kissaa tuskin voi laskea. Lukin kasvot ovat kovan elämän kuluttamat, sen poskipäät näkyvät selkästi. Kuono on suhteellisen pitkä. Korvat ovat suurehkot ja niitä koristavat niin tupsut kuin pienet “sarvet”, karvatupsut nekin, pään päällä. Lukilta löytyvät myös viikset, jotka ovat turkista muodostuneet. Kollin häntä on pitkä ja piiskamainen. Turkki näyttää olevan yhtälailla tomuinen ja rasvoittunut. Muutama karva sojottaa sinne tänne ja valkeita karvoja löytyy myös. Viikset ovat valkeat ja vääntyneet. Rähjäinen olemus.
Lukki on osa Jääklaanin kenraalisukua, mutta sen punaiset silmät ovat jääneet vähemmän huomattavaksi. Kissan silmät ovat lähestulkoon myrkynvihreät, mutta pupilleja koristaa punainen iiris. Tämä lienee osasyy että Lukki pääsee usein pälkähästä ainakin sen myötä, ettei sitä tunnisteta Jääklaanin kenraalisuvun jäseneksi.
Kynnet ovat mustat, pitkät ja käyrät ja terävät. Hampaat ovat vähän keltaantuneet, mutta terävät nekin. Lukki liikkuu hyvin varjoissa ja kantaa itseään omalaatuisella itseluottamuksella. Se virnuilee usein ja puhuu hienosti sekä kohteliaasti. Silmät sillä tuntuvat aina olevan vähän siristettyinä. Elehtii paljon, on myös varsin ilmeikäs. Näyttää vanhemmalta kuin oikeasti onkaan.
Hienoisesti yöverisenä kissan veri on tummempaa punaista, mutta ei mustaa.

LUONNE

Lukki esittää itsensä kohteliaana ja mukavana - sitä roolia kissa osaa esittää yllättävän hyvin. Kolli osaa myötäillä toisia ja kuunnella, olla sellainen kaveri joka vaikuttaa luotettavalta. Kulkukissa, joka on tottunut karuun elämään mutta valmis antamaan toisille neuvoja.
Toki tuo on lähinnä pieni esirippu kissan todelliselle persoonalle. Lukki on halpamainen roisto, joka käyttää tilaisuuksia hyväkseen oman etunsa tähden. Oma turkki on kallein turkki. Kolli ei tee oikeasti mitään hyvää hyvyyttään vaan tekee asioita sen takia, että näkee niissä mahdollisuuden hyötyä itse. Ne jotka Lukin paremmin tietävät, osaavat kertoa että kissa tihkuu sarkasmia. Harmaaturkki tunnetaan myös kohtalaisen pessimistisestä suhtautumisestaan moneen asiaan.

Lukki on kuitenkin erittäin älykäs kissa, joka osaa puhua itsensä pälkähästä. Räjäinen katti pitää itseään myös monesti muita älykkäämpänä ja pitää itseään muiden yläpuolella.
Sillä on paljon suunnitelmia ja Jääklaanin kenraalisuvun jäsenenä on sillä myös omat tavoitteensa. Kenties on yllättävää, mutta Lukki inhoaa Jääklaania. Ei kuitenkaan jaloista syistä, vaan omasta kateudestaan ja katkeruudestaan. Sitä eivät muiden klaanien asiat kiinnosta, mutta se haluaa Jääklaanin kaatuvan. Ja mikä eniten kissaa ärsyttää on se, kun sen suunnitelmat eivät mene sen mielen mukaan. Oltuaan paljolti pahnan pohjimmainen omassa suvussaan, Lukki pitää vallan tunteesta ja käyttää sitä mielellään. Kissa ei ole niinkään fyysisesti vahva, mutta aika ajoin saattaa turvautua fyysiseen väkivaltaan. Eniten kuitenkin käyttää sanallista ja henkistä väkivaltaa. Myös sellainen tyyppi, joka kantaa kaunaa pitkään ja haluaa kostoa. Pitää muiden pomottamisesta, fyysiset voimaa vaativat pulmat se jättää mieluummin muille. Vähän laiskakin. Kiva kaveri siis.

Kolli ei pidä paljoakaan muista, joskus jopa suoraansanoen vihaa muita kissoja. Mutta osaa käyttäytyä nätisti jos tilanne sitä vaatii. On varsinaisen hyvä näyttelemään.
Ei myöskään pidä siitä, että on oikeastaan suhteellisen riippuvainen muiden kissojen avusta. Lukki ei ole se kyvykkäin metsästäjä. Nyt kun se on kouluttanut ja huolehtinut kolmesta nuoresta kissasta, se on saanut oivia metsästäjiä avukseen. Muutenkin Lukki näkee kolmikossa hyvän mahdollisuuden käydä Jääklaania vastaan. Voi jopa oikeasti välittää noista nuorista ja muutamista muista henkilöistä, vaikka onkin kovin vaikeaa kollille näyttää se asia.

Yllättävän kriittinen monia systeemejä kohtaan, ei pidä klaaneista saatika uskontotouhusta. Pimeysklaaniin uskoo periaatteessa perinteen vuoksi ja kokee siitä olevan hyötyä. On kyllä aikamoinen takinkääntäjä ja pelkuri jos tilanne äityy sille epämukavaksi

Lukki syntyi nimellä Varjopentu Jääklaaniin, Verilinnulle, kenraalisuvun jäseneksi. Varjopennulla oli kaksi sisarusta, kalmanvalkea Joutsenpentu ja tummaturkkinen Kuolemapentu. Varjopentu jäi harmaaksi mytyksi heidän väliinsä. Heidän isänsä oli yöklaanin soturi Myrskykynsi, mutta siitä ei Varjopentu koskaan pahemmin saanut tietää. Ei sillä että se olisi välittänyt.

Verilintu oli silloinen Jääklaanin kenraali, julma naaras kuten pitikin. Pennut kasvattivat lähinnä muut, sotilaallisen kurin alaisina. Heidän emonsa osallistui myös aika ajoin pentujen kasvattamiseen, pistäen nuo soturikoulutukseen jo alaikäisinä. Kuolema ja väkivalta sekä synkkä elämä kävivät nuorille hyvin tutuiksi hyvin nopeasti. Siinä missä sisarukset onnistuivat, Varjo tuli aina perässä. Kolli oli myös nähtävästi perinyt enemmän isänsä vihreät silmät kuin kenraalisuvun yleisen punaisuuden, mikä Verilinnun mielestä oli huono merkki. Nuoresta kollista tuli nopeasti hyljeksitty sukunsa silmissä, jopa osaksi sisaruksensa. He kasvoivat Verilinnun pelinappuloiksi, hienoiksi sotureiksi joilla tunnerintamaa ei pitänyt olla. Varjo kuitenkin tunsi ja paljon. Yhtälailla vihaa, kuten Joutsenkin. Katkeruutta ja kostonhalua.

Varjotassunakin tunnettu kolli halusi kostaa emolleen, koko Jääklaanille. He olivat kasvaneet koko elämänsä luolaston synkkyydessä ja Varjotassu kaipasi elämäänsä kaikkea muuta. Ja se oli kasvanut koko vielä sitten sisarustensa varjossa. Ironista.
Aika kului ja Joutsenvihaksi nimetty sisko anasti vallan Verilinnulta veljensä Kuolemaiskun kanssa. Varjomurhaksi silloin nimetty kolli jäi ulkopuolelle.

Pian sen jälkeen, Varjomurha katosi. Verta löydettiin klaanin rajalta, kenties fyysisesti heikompi kenraalisuvun jäsen oli joutunut ketun nappaamaksi. Kuten Jääklaanissa oli tapana, asiaa ei jääty murehtimaan.

Kaksijalkalaan ilmestyi harmaaturkkinen, omalaatuinen mutta viekas Lukki. Se varasteli muiden ruokia tai sitten jallitti niitä saadakseen nuo jakamaan omansa. Se keräsi suhteellista mainetta ja moni kulkukissa, miksei kotikisukin, saattaa sen tunnistaa. Vähän rasittava kaveri, mutta fiksu myös. Hyviä ideoita sillä aina piisasi.

Yksi hyvä idea joka kutkutti jatkuvasti Lukin mieltä, oli Jääklaanin kaatuminen. Kolli tiesi, ettei voinut sitä tehdä yksin. Mutta aika ajoin se hiiviskeli Jääklaanin alueella, kuunnellen mitä paikalliset puhuivat. Tunsihan se luolastossa kasvaneena paikan kuin omat tassunsa. Ja kenties nimitys Varjo oli osuva, harmaasta kivestä sitä oli vaikea erottaa pimeillä käytävillä.
Lukki sai tietää, että virtaklaanilainen naaras oli kaapattu uusia yöverisiä varten. Siinä kissa näki mahdollisuuden tilaisuuden.

Lukin onnistui soluttautua Jääklaanin massaan ja pelastaa naaras, jonka kanssa se pakeni paikalta. Kolli tarjoutui naaraan avuksi muutenkin, joka pelkäsi paluuta Virtaklaaniin yöveristen pentujen takia. Naaras ei voinut muuta kuin luottaa harmaaturkkiin, joka käyttäytyi mallikkaasti ja auttoi parhaansa mukaan.
Pennut syntyivät ja klaanien tavoista vielä kiinni pitäen, emo nimesi ne Virna-, Varpu- ja Ratamopennuksi. Lukki pysytteli lähettyvillä, antaen pentujen kasvaa siihen ikään että ne pystyivät kiinteää ravintoa syömään. Lukille oli jäänyt kuitenkin tietämättömäksi, että naaras oli rukoillut Tähtiklaania auttamaan pentujaan ja tuon kuolleiden klaanin ansiosta, yksi pennuista oli valoverinen yöverisen sijaan.

Lukki eräänä päivänä kutsui naaraan mukaansa, koska kollilla oli jotain tärkeää näytettävää. Tämä tietty oli silkka valhe. Kollin täytyi nyt vain päästä eroon naaraasta. Lukki ei ehkä ollut se fyysisesti vahvin, mutta sillä oli yllätys puolellaan. Kollin onnistui nujertaa naaras nopeasti ja riistää tuon henki. Huonoksi onnekseen kaksi pentua kuitenkin näki tapauksen. Ennen kuin kolli ehti tehdä mitään, pennut pinkoivat pakoon.
Harmaaturkilla oli tavoite kasvattaa pennut itse, yöveriset olisivat mainio apu Jääklaanin kaatamiseen. Joten kissa ei aikonut antaa pentujen päästä karkuun.
Tarpeeksi nopea se ei ollut kuitenkaan löytämään karanneita pentuja, sillä nuo olivat päätyneet nukkumaan jonkun kaksijalkojen koneen luokse. Leikkuupuimuri se oli ja siinä missä kaksikon veli Ratamo oli onnistunut löytämään paikalle ensin, puimuri oli käynnistynyt. Varpu selvisi säikähdyksellä, mutta Virna ei niinkään. Pentu loukkaantui vakavasti. Lukki löysi tiensä paikalle ja se oli raivoissaan, mutta peitti sen mahdollisimman hyvin. Varpu ei sanonut mitään näkemästään ja kokemastaan, joten Lukki koki tilanteen otolliseksi. Se ei ollut tyytyväinen Virnan kohtaloon. Ihme kumma Virna selvisi koettelemuksestaan, mutta ei täysin vahingoitta. Arpeutunut keholtaan ja mieleltään. Turhautumisensa myötä Lukki alkoi kutsua pentua Risaksi, mikä jäi Risan itsensä käyttöön sisarusten mielipiteistä huolimatta.

Varpu ei edelleenkään puhua pukahtanut tapahtuneista, mikä oli Lukille valttikortti. Kolli kertoi emon menehtyneen toisessa onnettomuudessa ja lupasi huolehtia pennuista. Niin nämä jäivät kollin hoiviin.

Lukki ei kuitenkaan ollut se hellämielisin kasvattaja, kenties sen takia miten oli itse kasvanut. Hän kasvatti nuorista sotureita, opetti noille Pimeysklaanista, mitä nuoret olivat yöverisinä. Opetti nuo myös vihaamaan Jääklaania. Hän kertoi, että Jääklaani oli se joka heidän emonsa oli surmannut. Nuorilla kissoilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kuunnella Lukkia. Eniten tuo panosti Ratamon ja Risan kouluttamiseen, noissa oli eniten ainesta. Varpu oli liian pehmeä. Lukki oli kovakourainen ja vaativa, oikeastaan välillä aika ikävä nuorille. Haukut olivat yleisempiä kuin kehut. Kuitenkin Lukki oli ainut joka tiesi mitä elämässä tarvitaan, miten pysyä poissa vaaroista. Ja vaikka kolli ei sitä myöntäisi, se alkoi jopa välittää kolmikosta. Aika ajoin se oli jopa mukava niille.

Kolmikko on kasvanut Lukin alaisuudessa ja päivä päivältä kolli odottaa innokkaammin mahdollisuutta nähdä kun Jääklaani vihdoin sortuu.

_____________________________________________

Extra:
- Englanniksi olen päätynyt Lukin nimen kääntyvän olemaan Lurch